Katso, näetkö minut?

Moni meistä kaipaa kokemusta yhteenkuuluvuudesta, kohtaamista jollain syvemmällä ja merkityksellisemmällä tavalla. Silti aivan yhtä moni meistä pelkää enemmän kuin mitään nähdyksi tulemista. Sillä se tarkoittaa kaiken sen näkyväksi tulemista, mitä me itse pelkäämme näyttää. Pelkäämme sen paljastumista epäillen, ettemme sen jälkeen enää olisi rakastettavia. Kuin se tekisi meistä muiden iskuille alttiimpia. Mahdollistaisi rakentamamme suojamuurin läpi pääsemisen, lyöntien kohdistumisen jo valmiiksi haavoilla olevaan sieluun. 

Mutta tänään minä olen tässä.

Sinun tarkasteltavana, paljaana. Alastomana, vaikka vaatteet ovat päälläni. Arpiani kohtaan kokemasta häpeästä huolimatta. Annan sinulle mahdollisuuden päästä syvemmälle sisimpääni, kuin olen koskaan ollut valmis päästämään ketään. Saat mahdollisuuden tulkita sitä kuka minä olen, miksi tunteeni vievät mennessään ja minkä vuoksi ajatukseni kulkevat parhaillaankin tähtien vuoristoradalla. Kirjoittaa tarinani puolestani. Annan sinulle sen mahdollisuuden.

En voi kuitenkaan tehdä sitä ilman, että jollain tavalla paljastat myös osan itsestäsi. Päästät minut seuraamaan kokemuksiasi, sinun elämäntarinaasi. Sillä Sinun reaktiosi. Sinun käsityksesi. Sinun kirjoittamasi tarina minusta, kertovat Sinusta enemmän kuin uskotkaan. Oletko valmis? Oletko varma, että haluat lähteä tälle matkalle? Kohtaamaan sen mitä matka kanssani vaatii? Asiat mitkä piilotat itseltäsi?

Riisuit minut, alastomaksi varjoista,

vapauttaen valon, jota en tiennyt olevan.

Seisoin edessäsi, puhdistettuna häpeästä,

kosketuksen kautta, vihdoin nähden peilikuvan.

Kultaiset hiuksesi, villiintyneenä halusta,

tunnistaen sielun, hetken vierellä kulkevan.

Toivon todella, että olet. Kohtaamisen kaipuusta huolimatta, liian usein emme ole valmiita käymään läpi niitä kaikkein vaikeimpia tunteita. Vihaa, epämukavuutta, pettymystä, kateutta. Emme ole valmiita kohtaamaan sitä puolta meistä, joka kipeimmin kaipaa tulla kohdatuksi. Kaipaa tulla nähdyksi. Ja vain, koska itsemme kohtaamiseen tarvitaan aina toinen ihminen.

Mutta minä aion olla tässä tänään. Valmiina kohtaamaan ja oppimaan. Aion olla tässä tietäen, että jonain päivänä Sinäkin olet valmis. Tunnistaen sanojen haavoittaneen, kokemusten murtaneen, mutta sydämen pysyneen vahvana. Muistaen jokaisen kokemuksen opettaneen. Ja silloin me tarvitsemme toisiamme. Silloin me tarvitsemme toinen toistemme rohkeutta ja sitoutuneisuutta, kykyä rakastaa vihasta huolimatta, nähdä kauneus rumuuden alla.

Rohkeutta olla toinen toisillemme virvatulia, pimenevän suon reunalla.

Sillä todellisen yhteyden kokeminen ei ole jotain mitä voit valita, vaan mitä sydämesi tulee kaipaamaan niin kauan, että olet valmis kuuntelemaan sen pyyntöä. Ja jokainen kohtaaminen elämässäsi on valmistellut meitä, Sinua ja minua, sitä viimeistä ja tärkeintä kohtaamista varten. Itsemme kohtaamista.

Ja jonain päivänä minä tunnistan Sinut. Sillä silloin katson peiliin. Näetkö minut? ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *