Lähtisitkö treffeille – itsesi kanssa?

Viime viikot on ollu mulle melko kuormittavia. Elämässä on tapahtunut paljon ja aikaa on menny puhalteluun. Arkipäivät, samoin kuin viikonloput ovat olleet tapahtumarikkaita. Tästä syystä kroppa ja mieli on huudellu myös yksinäistä aikaa. Eilen olin pikkujouluilemassa ja tälle illalle oli myös sovittua menoa. Koska olin ollu monta päivää aika poikki, päädyin perumaan menot ja keskittymään itseeni.

Mulle paras päivä on sellainen, jota en aikatauluta etukäteen ollenkaan. Voin herätä ja syödä aamupalaa omassa tahdissa, halutessani vaikka sängyssä. Kaikki muutkin päivän hommat teen juuri niin hitaasti kuin huvittaa, tai olen tekemättä. Tänään ulkona paistoi aurinko. Se kutsui luokseen illalla avoimeksi jääneiden sälekahdinten raoista. Kaipasin merta. Kaipaan usein merta, kun elämä koittaa keikutella. Virtaavan veden voima rauhoittaa, siinä on jotain arkipäiväistä stressiä suurempaa. Aamupalan ja pienen lepohetken jälkeen päätin viedä itseni ulos, meren äärelle.

Keitin teetä termospulloon, lisäksi pakkasin reppuun pientä naposteltavaa. Valmistautuessani lähtöön vaihdoin kuulumisia muutaman minulle läheisen ihmisen kanssa, toinen puheluista jatkui ajaessani pienen matkan tutuksi tulleeseen laturipaikkaani. Kävelin rantaan, etsin sopivan kiven ja istahdin alas. Katselin laskevaa aurinkoa ja hengitin raitista ilmaa. Kaivoin termospulloni ja pienet herkkuni repusta ja katoin pöydän saman kiven päälle, jolla istuin. Ihmisiä käveli ohitseni ja kiinnitin huomiota siihen, että osaa heistä hymyilytti. Miksi, en oikeastaan jaksanut miettiä.

Kelailin mielessäni tulevia viikkoja: reissua kaukomaille ja isoja päätöksiä. Aika pian tuli kylmä. Pakkasin tavarat takaisin reppuun ja jatkoin matkaani. Kävelin hetken rannalla ja pienten, idyllisten polkujen kautta päädyin läheiselle padolle. Sen valtava voima herätti kunnioitusta, taas kerran luonto tahtoi sanoa kaiken järjestyvän. Kotiin tullessani kävin kaupassa ja kokkasin lempiruokaani. Loppuillan päätin pyhittää lepäämiselle. Telkkarissa julkkikset liihottivat hienoissa asuissaan ja jännittivät illan tanssisuorituksiaan. Joku taisi viikolla sanoa uusien Syke -jaksojen tulleen katsottaviksi.

Tärkeintä päivässäni oli se, että sain keskittyä niihin asioihin, joita tarvitsin. Vaikka rakastan ihmisiä, välillä tarvitsen eniten aikaa ja hiljaisuutta. Minun akkuni latauvat parhaiten kotona ilman ylimääräistä hälyä ja jatkuvia ärsykkeitä. Tänään päätin antaa itselleni aikaa aistia asioita rauhassa, niin maisemia kuin tunteita. Välillä se on vaikeaa, kun on niin paljon asioita, jotka huutavat tärkeyttään. Pienen sisäisen äänen huuto jää isompien huutojen varjoon. Pitää sitä ja pitää tätä. Onneksi ymmärsin, että tänään tärkeintä oli pysähtyä. Kun ulkona myrskyää, paras rauha löytyy sisältä.

Usein odotamme paljon kanssaihmisiltä. Toivomme aikaa, kuuntelua ja lempeyttä. Yhtä usein meidän on vaikea antaa noita samoja asioita itsellemme. On helpompi keskittyä elämään itsensä ulkopuolella, vaikka lopulta tärkeimmät vastaukset saattavat löytyä sisältä. Nämä vastaukset ovat pysähtymisen hetkissä. Pysähtymisen kautta löytyy suunta ja tapa elää, tunteiden tunnistaminen ja eläminen tuovat lähemmäs itseä. Toinen ihminen pystyy tarjoamaan rauhan vain hetkeksi, sinä voit tehdä siitä pysyvämmän. Mikset siis kuuntelisi itseäsi heti tänään? Mitä sinä toivot, mitä tarvitset? Millaiset olisivat sinun treffisi? Voisitko toteuttaa ne?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *