Mun elämä, hyvä elämä

Vierashuoneen sohva tuijottaa minua. Ei niinkään kutsuen löhöilemään, vaan siivoamaan sen päälle tyhjentämäni vaatekaapin. Tai tarkemmin kaiken sen mikä ei kuulunut sekaiseen vaatekaappiin. Tässä sinänsä ei ole mitään normaalista poikkeavaa, yleensä vaatekaappinani toimii vierashuoneen sänky. Kesät, talvet, aina kun ei ole sänkyä tarvitsevia vieraita.

Olen boheemihko tyyppi, sellainen hajamielinen haaveilija. Tavarat on usein hukassa ja sekasotku kuvaa minua paremmin kuin järjestelmällisyys. Jostain syystä olen aina hävennyt itsessäni näitä piirteitä, piirteitä jotka ovat keskeinen osa minua, piirteitä jotka osaltaan tekevät minusta minut.

Kun joku ajaa pihaan tai pahimmassa tapauksessa onnistuu äänettömästi pääsemään ovikellolle asti, iskee paniikki! Kuka hitto sieltä tulee, kämppä on ihan sekaisin ja itekkin näyttää lähinnä peikolta rikkinäisissä housuissa. Tulee samanmoinen kylmänhiki ja halu piiloutua kuin aikoinaan telkkarilupatarkastajan tullessa. Oven avattua alkaa se perusselvitys ja anteeksipyytely koska koti ei ole tiptop ja tukka on harjaamatta.

Mutta miksi?

Miksi häpeilen kotiani tai sitä että tykkään pukeutua värikkäästi tai että olen pullukka pumpelo.  Minä olen minä ja mun elämä on mun. Se on minun näköinen ja tykkään siitä tälläisenä. Elämäni on vähän hullunkurinen niinkuin minäkin, värikäs ja vähän sinne päin. Minulla on harvoin samaa paria olevat sukat jalassa ja olen nauranut niin että pissat tuli housuun, mutta olipahan ehkä elämäni parhaat ja vapautuneimmat naurut 😉

Jos jätän sen häpeilyn, niin oikeastaan elämäni on ihanaa! Uskallan elää omannäköistäni elämää, aina en ole uskaltanut. Oli aika jolloin yritin sulautua johonkin jonka kuvittelen olevan oikeanlainen tapa elää ja olla.

Toivon, että vielä mummoikäisenäkin uskallan ja saan olla oma itseni. Pukeutua hassuihin mekkoihin, jättää hiukset harjaamatta jos siltä tuntuu, hukata tavaroita ja elää värien täyttämässä kodissa joka on sopivasti sekaisin.

Tulipa tässä mieleeni, että antaa sohvan tuijotella. Ehkä se on vain iloinen kun vaatteet löhöilevät sen päällä ja se saa toteuttaa elämäntehtäväänsä. Ja toiseksi lupaan itselleni olla pyytelemättä anteeksi seuraavan kerran kun joku tulee kylään ilmoittamatta. Keitän kaffet ja sanon Bures Boahtin, soma kun tulit!

#mun elämä, hyvä elämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *