Älä oleta

Tarvitsen aikaa erityismielenkiinnonkohteiden kanssa.
En halua ottaa katsekontaktia tai kätellä.
En ymmärrä kielikuvia.
En pärjää arjessa.
Olen opetellut tunteiden näyttämisen, koska en olisi sitä luonnostaan osannut.
Minulle on puhuttu kuin lapselle.

Ja näitä riittää: virheellisiä oletuksia meikäläisestä pelkän Aspergerin pohjalta. Edes tuntematta mua.

Näihin kaikenkarvaisiin oletuksiin liittyy tosi paljon tunteita ja ajatuksia: tiedetäänkö Aspergerista tosiaan näin vähän, nähdäänkö minut pelkkänä diagnoosina ja lisäksi tuntuu tosi ikävältä, että läntätään otsaan heti se Asperger-leima ennen kuin minuun on tutustuttu ihmisenä, persoonana.
Kysyä toki saa ja pitää. Se on perusta tiedon ja tietoisuuden leviämiselle. Kokemusasiantuntijana kannustan jokaisen puheeni aikana yleisöä esittämään kysymyksiä, koska niiden avulla voin kertoa kaiken sen, mikä puheenvuorossa itsessään jäi sanomatta. Yksi toive mulla olisi sekä puheenvuorojen yleisölle että kaikille muillekin: kysyä saa, mutta olettaa ei. Sama koskee myös muutakin käytösyä: kätelkää ja katsokaa silmiin ihan rohkeasti. Jos mulla olisi jotain ongelmia näiden tai muiden alussa mainittujen asioiden kanssa, niin sanoisin siitä kyllä.

Tiedän totta kai, ettei ihmiset ilkeyttään oleta asioita Aspergerista, näkövammaisuudesta, diabeteksesta tai mistä tahansa diagnoosista. Halutaan enemmänkin olla kohteliaita ja huomaavaisia. Nämä asiat kääntyvät kuitenkin itseään vastaan: vaikka tiedetään tällaisen käytöksen tausta, se silti tuntuu loukkaavalta. Parempi olisi, jos ensin joka iikkaa diagnoosista tai diagnosoimattomuudesta huolimatta lähestyttäisiin kuin ketä tahansa ja jos tilanne alkaa vaikuttaa siltä, ettei ns. normaali lähestyminen tai kommukaatio onnistu, niin sitten vasta muutetaan tapaa toimia. Tällöin tietoisuus näkyisi oikeastaan paremmin: ymmärretään, ettei diagnoosi tee ihmisestä yhtä harmaan massan osaa, vaan hän on oma persoonansa, ei häiriö, sairaus tai vamma.

Toivon että minulta kysytään asioita yhtä paljon kuin aiemminkin. Sen avulla ennakkoluuloja ja stereotypioita murtuu. Kysyminen ei kuitenkaan tarkoita olettamista, vaan uteliaisuutta ja halua tietää enemmän. Nähdä diagnoosin taakse

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *