Tervetuloa Uuden ajan yrittäjät, rohkeat yksilön ja yhteisön palvelijat

Meistä suurin osa kamppailee jatkuvasti ulkoapäin tulevien odotusten ja niistä suoriutumisen kanssa. Usein tämä kamppailu on niin itsestään selvä osa elämäämme, että emme ole edes tietoisia siitä tai pidämme sitä normaalina. 

Sen sijaan olemme tietoisia ahdistuksesta rinnassamme, kehon kivuista, ikuisesta kiireestä sekä sisäisestä riittämättömyyden ja huonouden tunteesta, jonka luulemme johtuvan siitä, että meiltä puuttuu jotain, joka kaikilla muilla on. Toiset ihmiset näyttävät niin onnellisilta, menestyneiltä ja viisailtakin. Heillä on energiaa harrastaa ja liikkua, suoriutua ja saada aikaan hyvää jälkeä. Ja tuntuu, että koko maailmassa vain juuri minulla on tämä kokemus etten osaa, en jaksa, en pysty.

Tuo riittämättömyyden tunne on kollektiivinen. Se ei tule meistä itsestämme, vaan se on puhdas illuusio. Harha, jonka on luonut loputonta kasvua tavoitteleva markkinatalous, joka on levinnyt länsimaisessa kulttuurissa ihan kaikkialle. Se systeemi, joka käyttää yksilöitä ja meidän pienuutta tuntevaa egoamme välineenä hankkia lisää rahaa. 

Sen jälkeen, kun on ”joutunut” ulos systeemistä, alkaa hassulla tavalla nähdä asiat niin kuin ne ovat. Ei näe enää kuten silloin, kun itsellä oli markkina-arvo, ja kun oli vielä yksi osanen rattaassa. 

Yksi iso havahtuminen tapahtui omalla kohdallani silloin, kun tajusin, että minulle oli koko pieni ikäni opetettu, kuinka esimerkiksi kunnan tai valtion virka on kuin lottovoitto; virassa sinua ei voisi helpolla erottaa, ja jos jotain yllättävää sattuisi, virka olisi kuin suojaverkko, joka pitäisi huolta niin sairastumisen kuin onnettomuudenkin sattuessa.

No minullehan sattui! Sairastuin vakavasti ollessani virassa. Muutaman vuoden ajan elin tyytyväisenä kuplassa, että voin rauhassa odottaa terveyteni kohentumista, ja jos se ei kohentuisi, saisin tietysti työkyvyttömyyseläkkeen arvostetulta kuntien eläkevakuutuslaitokselta. 

Kun parantumista ei alkanutkaan tapahtumaan toivotusti, alkoi yhä useammin tulla kyselyjä milloin palaisin töihin. Siinä vaiheessa kun esimieheni vaihtui, ja kun minä muutuin vain kasvottomaksi nimeksi jossain listassa, minut kutsuttiin työterveyslääkäriin. Olin vast’ikään saanut tuolloin tietää lapseni autismista ja kehitysviivästymästä, ja se oli tietysti haastava tilanne, koska olin sekä sairauteni, lasteni kuolemien ja nyt elävän lapseni vammaisuuden vuoksi aivan jaksamiseni äärirajoilla. Kestämisen äärirajoilla.

Tuolloin minulle kerrottiin, että koska en ollut ollut kunnan käytettävissä yli kahteen vuoteen, minut voitiin vain irtisanoa. Valitsin vähemmän nöyryyttävän tavan, ja irtisanouduin itse. Tuolloin ymmärsin myös, miten mahdollisimman isot organisaatiot ja yritysmäinen johtaminen palvelevat aina systeemiä, ei ihmistä. Kun olemme ”kasvottomia”, ja johtoporras on henkisesti kaukana työntekijöistä, silloin on helpompi pitää kaikki inhimilliset tunteet, ja oikein tai väärin tekeminen irti omasta tekemisestä; silloin voi rauhassa palvella vain taloutta, ei ihmistä. 

Sillä samalla käynnillä illuusioni siitä, että olisin ihmisenä tärkeä yhteiskunnalle ja yhteisölleni, mureni. Sen jälkeen ymmärsin systeemin luonteen; sillä hetkellä kun meillä ei ole taloudellista arvoa, ei meillä ole myöskään yhteiskunnalle arvoa ihmisenä.

Tämä on ollut yksi tärkeimmistä herättäjistä elämässäni; yhteiskunta ei anna sinulle itseisarvoa, jos et ole tuottava. Ja surullista kyllä, tuo markkinatalouteen pohjautuva ihmiskäsitys on vallalla paljolti myös yksittäisten ihmisten ajatuksissa. Kuinka usein kuulemmekaan, että joku on yhteiskunnan ”salamatkustaja”, tai ”jonkunhan nämä työt on tehtävä”, tai ”menisit töihin, etkä istuisi siinä muiden elätettävänä!”. 

Uskon, että ihmisillä on paljon ristiriitaista tunnetta tästä, koska uskon aika monen tietävän työssään, ettei loppujen lopuksi ole merkityksellinen itsenään, vaan vain väline rahan tekoon tai välttämättämien palveluiden tuottamiseen. Siitä syystä sisällä saattaa olla omasta merkityksettömyyden kokemuksesta käsin paljon patoutunutta vihaa, joka on helppo projisoida heihin, joiden elämä on syystä tai toisesta muotoutunut toisenlaiseksi, ja jotka eivät elä siinä samassa tilanteessa; kasvottomana rattaana systeemissä; pyörien siihen suuntaan kuka on oman palkan maksaja.

Kun ihminen saa herätyksen siitä, että on tehnyt työtä täydellä sydämellään, ja usein yli voimavarojensa, luullen olevansa ihmisenä tärkeä, on silmiä aukaisevaa tajuta, ettei niin olekaan. Että yhteiskunta pyörittää rahaan perustuvaa valetodellisuutta yksilöiden hyväntahtoisuuden avulla, vain tienatakseen rahaa omiin taskuihinsa, on kuin märkä rätti vasten kasvoja; ja samalla elämän arvoja pysyvästi muuttava, tervetullut herätys todellisuuteen. Totuutta on vain kipeää nähdä, ja usein on helpompi ummistaa silmät ja jatkaa kuten ennenkin, sulkemalla tietoisuudestaan pois alitajunnasta tämänkin kirjoituksen myötä nousevat epämiellyttävät, ristiriitaiset tunteet.

On tärkeää, että me emme omalla sokeudella edistä elämän eriarvoisuutta, toimien systeemin sokeana osasena, vaan että kaikissa toimissamme olisimme tietoisia miksi teemme mitä teemme, ja kenen ”pussiin” pelaamme. 

Tästä esimerkkinä voidaan nostaa vaikka lääkärien toiminta nykypäivänä. Ennen oli ylpeyden aihe, että yksittäinen lääkäri pystyi tutkimaan potilasta, käyttämään omaa älyään, ja tarkastelemaan mistä juuri tämän potilaan kohdalla kokonaisuutena voisi olla kyse. Kun nykyään taas lääkäreiden kädet ovat melkoisen sidotut: kaikkeen on tarkka ohjeistus, jota pitää noudattaa tutkimatta potilaan kokonaisuutta. On hyvä lääkäri, jos saa potilaalle nopean ratkaisun ja pois sairaalan ”kirjoilta”. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että annetaan ”helpoin” diagnoosi, resepti kouraan ja lähetetään kotiin. 

Ihminen jää kohtaamatta, ja monet toiminnalliset oireet ja systeemiset sairaudet siitä syystä parantumatta. 

Lääkeyhtiöiden maksamien tutkimuksien tulosten mukaan määritellään suurien ihmisryhmien hoito, ilman yksilöllisyyttä, vaikka jokainen asiaan hieman perehtynyt tietää kuinka ongelmallisia lääketeollisuuden tutkimustulokset ovat: Ne on tehty rajatulle kohderyhmälle, joista on usein jääneet jo tutkimuksen alkuvaiheessa pois ne henkilöt, joille lääkitys/rokote on aiheuttanut ongelmia, ja sitten tulokset julkaistaan taloudellinen intressi etualalla ”auttamaan” ihmisiä. Tältäkin on helppo ummistaa silmänsä ja todeta, että ”no, tieteellisellä tutkimuksella on todettu tämän lääkkeen olevan merkityksellinen tämän oirekuvan hoidossa”. Resepti käteen ja ovi kiinni, ja lääkärillä on tunne siitä, että on auttanut potilasta, ja työnantaja on tyytyväinen.

Ja koska me emme lähtökohtaisesti ajattele, että meitä voitaisiin näin törkeästi viilata jonkun etäisen instanssin taholta rahallisen voiton vuoksi linssiin, me emme edes kyseenalaista näitä tutkimustuloksia tai hoitoja. Luotamme valtioon, luotamme lääketieteeseen, luotamme työnantajaan; mihin tahansa ”korkeampaan instanssiin” asiayhteydestä riippumatta, koska meistä suurin osa ei ole vielä huomannut, että yhteisöllisyyden ja yhteisen hyvän tavoittelun on korvannut tarve tuottaa iäti suurempaa rahallista tulosta. 

Ja nykyisin kunnat ja valtiotkin ovat jo kuin yrityksiä, jotka tavoittelevat yhteisen hyvinvoinnin sijaan suurinta mahdollista voittoa. Voitosta hyötyvät he, jotka ovat oppineet pelaamaan näillä uusilla säännöillä; rahan säännöillä, egon säännöillä.

Muun muassa näiden syiden vuoksi me juoksemme; tunnemme kaikesta tekemisestämme huolimatta itsemme riittämättömiksi, tyhjiksi, yksinäisiksi, huonoiksi, loukatuiksi. Koska sitä me olemmekin; emme enää monissakaan tilanteissa tärkeitä ihmisiä, joiden kokemuksilla, ajatuksilla, voinnilla tai tunteilla on väliä. Ja siksi meillä ei ole hyvä olla.

Ja ainoa mitä sille voimme tehdä, on herätä yksilöinä näkemään tämä kaikki. Ja vaihtaa pelitaktiikkaa. Astua pois pelinappulan paikalta. Alkaa rakastamaan itseämme ja toisiamme yksilötasolla, kohtaamaan toisemme, ja kieltäytyä hyväksymästä sitä, että meillä on vain välinearvo. Antaa itsellemme ja toisillemme se arvo, joka meiltä on rahantekovälineinä viety. 

Me olemme ihmisiä; tuntevia, rakastavia ja merkityksellisiä olentoja. Ja ilman meitä ihmiskuntaa ole. Me valitsemme millaisen maailman haluamme luoda, ja kenen pussiin pelaamme tästä eteenpäin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *