Yksinäisyydestä ja toisen ihmisen kaipuusta

 

Katselin vanhoja kirjoituksiani ja vastaan tuli parisen vuotta sitten yksinäisyydestä kirjoittamani teksti, sen lopussa oli runo jonka olin unohtanut kirjoittaneeni.

 

”En minä yksinäisyyttä pelkää

enkä omia ajatuksiani

pelkään sitä että jään yksin

ettei kukaan ajattele minua

ettei kukaan valtaa ajatuksiani”

Yksinäisyys on hurjan kokonaisvaltainen tunne. Kun se on ei toivottua, se tuntuu nielevän ihmisen kokonaan tai kutistavan pieneksi. Se on raastavaa. Yksinäisyyttä on monenlaista, itselläni se oli pitkälti toisen ihmisen kaipuuta.

Se on sellaista joka tekee surulliseksi ja väsyneeksi. Se tekee tietoiseksi omasta vartalosta. Omasta itsestä. Ehkä sinäkin olet joskus tuntenut sitä samaa yksinäisyyttä. Uskon, että yksinäisyyttä josta puhun voi sinkun lisäksi kokea parisuhteessakin oleva.

Sen yksinäisyyden poistaa vain aito tunne, välittäminen, koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen. Silmiin katsominen, hiljaa oleminen, sanoitta puhuminen.  Kohtaaminen ja kohdatuksi tuleminen. Hyväksyvä katse ja nähdyksi tuleminen.

Ehkä yksinäisyys on joku universumin luoma juttu, joka ajaa ihmisen etsimään kumppania. Ehkä ihminen tarvitsee sitä. Se pakottaa liittymään taas netin sinkkuloihin ja kenties sillä kertaa jotain onkin toisin. Minä ajattelen niinkin, että jokaisen ihastuksen ja rakastuksen, jokaisen pettymyksen myötä ihminen kasvaa. Sen kasvun myötä, on taas yksinäisyyden hyökyaallon tullessa vähän valmiimpi ja viisaampi, ehkä joku haava on umpeutunut ja parantunutkin. Ainakin sulautunut osaksi elämää, vahvistamaan ja opettamaan

Olin kaksi vuotta sitten kirjoittanut näin:

”Ehkä uskallankin tällä kertaa heittäytyä ja olla oma itseni. Ehkä uskallankin luottaa. Itseeni ja toiseen. Toivoa ja haaveilla. Ehkä minä olenkin ihan kiitollinen yksinäisyydestä, ilman sitä ehkä vain olisin yksin.”

Muutama kuukausi kirjoitukseni jälkeen tapasin nykyisen avopuolisoni. Ensimmäistä kertaa elämässäni ihmisen joka näkee minut ja saa minut pienin askelin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ihmisen joka on opettanut minut luottamaan toiseen ihmiseen. Ilman luottamusta parisuhteen on lähes mahdotonta muotoutua aidoksi, hyväksyväksi ja vapaaksi.

Minun lukkoni ja esteeni rakkauden löytämiselle taisi olla vaikeus luottaa ja siten heittäytyä ja vapautua. Jos kumppanin löytäminen tai joku muu juttu elämässä tuntuu junnaavan paikoillaan vaikka kuinka tahtoisi ja toivoisi sen edistyvän, niin on hyvä aina välillä pysähtyä pohtimaan voisiko avaimet tilanteen muuttumiseen olla kuitenkin omassa itsessä.

 

                                                                               ♥ 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *