Luovuin tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta, löysin sisäisen rauhan ja ihanan miehen.

Tänä aamuna heräilin isompien lasten kanssa kattelee miten heidän kouluun lähtö sujuu. Pienimmäinen poika jäi nukkumaan ja nukkuikin aamulla tavanomaista pitempään. Kun hän sitten alkoi ölisemään sängyssä ja menin katsomaan, sain heti maailman söpöimmän hymyn ja oikein hätkähdin kuinka paljon hän näyttääkin isältään.

Se hetki pysäytti minut katsomaan tätä kaikkea. Asunko minä todellakin tässä talossa ja ihanko todella minulla on myös kolmaskin lapsi. <3 Näitä hetkiä milloin katselen omaa elämää ihaillen ja hätkähtäen jollain tavalla ulkopuolelta, tulee minulle säännöllisesti. Rakastan niitä hetkiä, koska silloin oleminen tässä hetkessä on hyvin koskettavaa ja samalla palkitsevaa, ikään kuin saisi nostaa hedelmää pitkän kasvukauden jälkeen. Nimittäin aina asiat ei oo ollu ihan tällä mallilla.

Lapsena sain elää luonnonlapsen elämää siihen asti kun koulu alkoi, mun päässä on kuva pienestä Riikasta sekä isosta määrästä lapsia jotka juoksentelee pihalla pelaten pallopeliä ja milloin mitäkin pihapeliä. Äitini hoiti minut ja sisarukseni kotona joten en ole aikanaan ollut päivääkään päivähoidossa. Kun koulu sitten alkoi, oli se varmastikin yksi suurimpia käännekohtia, joita elämässäni olen kokenut.

Koulussa tuntui olevan kummallisia sosiaalisia koodeja mitä en ymmärtänyt. Oli sääntöjä, miten tulee olla, miten käyttäytyä, miten pukeutua tai miten puhua. Kaiken tuon keskellä minä seisoin hiljaa hämmentyneenä. En osannut olla siinä maailmassa, en ymmärtänyt miten siellä kuuluu olla. Vapaa luonnonlapsi siellä ei saanut olla, se tuli selväksi välittömästi. En sopinut muottiin ja sen vuoksi koin olevan jotenkin huonompi. Eka luokan eka päivästä alkoi mun matka ihmisyyden syövereihin. Hämmennys vei minua monelle eri tielle, keskelle voimakkaisiin epäonnistumisen pelkoihin, kaipuuteen emotionaalisesta yhteydestä toisten ihmisten kanssa, voimakkaisiin arvottomuuden kokemuksiin ja tunteisiin, uupumukseen sosiaalisista koodeista, joista haluan olla irrallaan vielä tänäkin päivänä.

Tuo käännekohta näkyi myös myöhemmin ihmissuhteissa, halusin kelvata, halusin olla riittävä. Halusin sopia muottiin, mutta samalla halusin tulla rakastetuksi itsenäni, jossa tietenkin oli äärettömän suuri ristiriita. Se etten kokenut itseäni rakkauden arvoiseksi vei minut satuttamaan itseäni monella tavalla. Jos joku oli minulle hyvä, se resonoi minuun vaan hetken, jonka jälkeen sabotoin kaiken, koska en pystynyt kiinnittymään. En pystynyt vastaanottamaan rakkautta. Kun sitten myöhemmin seisoin omilla jaloilla jo sen verran, että kykenin ensimmäistä kertaa oikeaan parisuhteeseen, oli silläkin epäonninen loppu. Mukaan jäi kulkemaan kaksi suloista tyttöä. <3

Vaikka olin jo oppinut löytämään yhteyden itteen ja kokemaan itteni ihanana, toistin edelleen haitallisia tapoja olla suhteessa. Parisuhteisiin liittyen etsin syvempää yhteyttä. Yhteyttä etsin tuulimyllyistä ja välinpitämättömyydestä tai vaihtoehtoisesti saippuasta, josta ei saanut kiinni. Muistan kun viimeistä kertaa kohtasin itselle haitallisen suhteen, ensikohtaamisessa oma intuitio kertoi ”juokse, tämä ei ole hyvä juttu”, mutta silti huomasin menevän suhdetta kohti.

Vaikka intuitio varoitti, minua kiinnosti varoituksen takana olevat asiat, siellä kuului kutsu ja halusin selvittää mikä ihme siellä oikein minua houkutteli. Tuo haastava suhde opetti minua paljon ja olen erittäin kiitollinen, että päätin silloin olla kuuntelematta tuota viisasta sydämen ääntäni. Vastassa oli voimakkain tuulimylly mitä olin kohdannut, yritin mennä tuulta vastaan, yritin rakastavasti, yritin taistelemalla, yritin odottamalla, yritin uskomalla. Mikään ei toiminut, yritin kaikki järkevät ja tyhmät keinot, tietysti pinnalle nousi myös kaikki vanhat selviytymiskeinot mitkä olin luullut jo jättäneeni taakse. Yritin niin pitkään, kunnes eräänä iltana sain tarpeeksi ja oivalsin, että olen tullut välinpitämättömyyden tien päähän. En enää tarvinnut välinpitämättömyyttä itselleni toisen tai itseni tuottamana. Tuon oivalluksen myötä löysin sisäisen rauhan, jonka myötä moni asia muuttui.

Muutamaa kuukautta myöhemmin vanha kissa-hiiri-ihastukseni tuli vastaan. Kissa-hiiri-roolit oli vuosia kääntyny moneen kertaan ympäriinsä eikä kumpikaan vaan uskaltanut tulla oikeasti toisen luo. Tuona iltana mieheni lähestyi minua. Ei antanut periksi, vaikka mulla oli nuo vanhat haavat vielä pinnassa (kiitos <3). Tänään pötköttelen saman miehen näköisen pojan vieressä ja hätkähdyn tästä kaikesta onnesta, mitä seurasi kun lopetin tuulimyllyjä vastaan taistelun.

Kun tuulimyllyjä vastaan taistelu on jäänyt, oon löytäny oman paikkani omassa virtauksessa, joka on just mun näköinen ja saan tehdä työtä, jossa saan olla tukemassa toisia matkalla oman itsen ja onnellisen elämän luo. On helppoo sanoo, että alat vaan kohtelee itteä hyvin tai että sun pitää vaan hyväksyä oma ittes semmoisena ku oot. Asioiden oivaltamiseen tarvitaan monesti kokemuksellista oppimista ja korjaavia kokemuksia nähdyksi ja kuulluksi tulemisessa sekä tietysti aikaa ja rakkautta. <3

Seuraava omakuvaretriitti Taivalkoskella tammikuussa. Lue lisää: http://www.riikkavaaraniemi.net/uncategorized/omakuvaretriitti-itsetuntemus-oma-potentiaali-ja-omat-rajoitukset/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *