Paras versio minusta

Viime viikonloppuna kun olin mummolassa, huomasin että peilistä mua kattoi takas keski-ikäinen nainen (kuva tuosta hetkestä artikkelikuvana). Mulle se ei tarkoita mitään kriiseilyä (vaikka heti mietinki, et pitäiskö värjätä tukka vähä sähäkämmän väriseksi =D ), eikä sitä et just nyt oon saavuttanu jonku tietyn iän tms. Mulle se oli semmonen hetki, jolloin sisällä tunsin jännän fiiliksen ja kun sitä siinä koin, niin ainoot sanat jotka mulla tuli mieleen oli rauha ja keski-ikä.

Ehkä nyt on siis hyvä hetki pysähtyä itteni äärelle ja kattoa sitä versiota joka mä oon tänään. Ootko ikinä miettiny mikä on paras versio sinusta? Mitä se paras ylipäätään tarkoittaa? Mulle paras versio minusta tarkoittaa aitoa ja luonnollista minua, sitä joka on epätäydellinen ja heikkokin. Luonnollinen ja aito vois olla sellasta, missä on valaistu puhtaalla katseella opitut keinot ja tavat olla ja elää tätä elämää. Se, että tänä päivänä pystyy olemaan tämän hetken paras versio itsestä on kuitenkin vaatinu aika kovasti omaan prosessiin heittäytymistä ja kattomista sinnekin minne ei olis haluttanu kattoa. Halusin kerätä tähän viisi käännekohtaa mun elämästä, jotka on ollu mulle merkittäviä.

1. REHELLISYYS ITSELLE. En tiiä onko muille kasvaminen teininä ollu rankkaa, mutta mulle se oli sitä. Ulospäin ei välttämättä näyttäny siltä, mutta sisältä olin osittain rikki. Mulla on ollu aina vahva oma sisäinen viisaus, mutta en oo silloin uskonu sitä. Miten minä nyt olisin mistään mitään tiennyt, kun en pitäny itteä minään. Rikkinäinen puoli minussa halusi kipeästi yhteyteen toisen ihmisen kanssa. Mutta koska en itse nähnyt itseä rakastamisen arvoisena, sabotoin ihmissuhteita omalla toiminnalla. Eka todella tärkeä käännekohta olikin myöntää itselle rehellisesti oma toimintatapa ja irrottautua siitä. Myöntämisestä meni kuitenki vielä vuosia siihen että oikeasti kohtasin tuon ajan. Millainen sun sabotaasi oli nuorena? Keksitkö tekosyitä miksi ei voi tehdä sitä ja tätä ja tuota, mitä rajoituksia sinulla oli? Entä oletko uskaltanut katsoa kaikkea tuota uudelleen nyt myöhemmin, ehkä myös sanoa ääneen ne kaikkein hävettävimmätki asiat?

2. HYVÄKSYMINEN JA OMIEN OMINAISUUKSIEN HIENOUS. Mulle kaikkein eniten töitä on teetättänyt omien ominaisuuksien hyväksymisessä herkkyys. En ymmärtäny ollenkaa sen hienoutta, näin sen enemmänkin taakkana ja negatiivisena. Se oli myös ominaisuus, josta kuulin kaikissa sen aikaisissa hellustelusuhteissa kaikkea sontaa. Koin taas samaa yhteydettömyyttä kun mun herkkyyttä ei hyväksytty. Kun vihdoin työni kautta aloin ymmärtämään herkkyyden hienouden ja siitä tulikin parasta mitä tiiän, ei enää muiden huomauttelut herkkyydestä osuneet. Herkkyys sai mun hyväksynnän ja rakkauden ja edelleen se on mun silmäterä. <3 Mikä henkilökohtainen ominaisuus on teettäny tai teettää sulla töitä? Syytitkö/syytätkö muita siitä kuinka sinua ei hyväksytä sellaisena kuin olet, vaikka tarvitsisit vain oman hyväksyvän katseen? Mitä sinä voisit tehdä että näkisit ominaisuuden puhtaasti, niin että se saa olla juuri niinkuin onkin?

3. ELÄMÄN PARAS VIRHE. Tai epäonnistuminen tai miksi sitä nyt haluaa kutsua mun elämässä oli ehdottomasti avioero. Olin syyllistynyt siihen mihin moni muukin. Olin ajatellut elämän menevän tietyllä tavalla. Tietyt odotukset ja opitut mallit seurasi minua. Avioero ei kuulunut suunnitelmaan mutta se vapautti minut omilta odotuksiltani ja vei minut sen elämän luo, joka oli koko ajan nurkan takana odottanut. Monesti sanotaan että rakkaus voi odottaa vaikka seuraavan nurkan takana, niin odottaakin. Rakkaus on siellä ja joka paikassa, valmiina heti kun itse on valmis ottamaan sen vastaan. Itse joskus ajattelin rakkauden tulevan vastaan ihmisen ja parisuhteen muodossa, mutta ei se ihan niin mennytkään. <3 Mikä epäonnistuminen on vienyt sinua lähemmäs itseäsi? Onko sulla suunnitelmaa ja mitä tapahtuisi jos luopuisit/joutuisit luopumaan siitä? Missä sun luovuus asuu ja mistä se kukkii? Valitsetko helpommin turvallisen helvetin kuin tuntemattoman taivaan?

4. VASTUU OMASTA ONNELLISUUDESTA. Kun suunnitelmasta oli luopunut, edessä oli tyhjä taulu, alkoi mun paras ja rankin elämänvaihe. Tuolloin epämukavuusalue oli mun koti ja oppiminen tapahtui kantapään kautta. Koin hienoja hetkiä arjessa ja oppimisen kanssa kattelin niitä kohtia mihin en aiemmin ollu uskaltanu kattoa. Ymmärsin jotain onnellisuudesta, etten voi elää esimerkiksi parisuhteen tai lasten kautta vaan minun on itse otettava vastuu omasta olemisestani (ja myös siitä onnesta). Tuona aikana uskalsin kattoa myös omaa heikkoutta, joka paljastuikin suurimmaksi vahvuudeksi. Vaikeinta oliki hyvän vastaanottaminen, joka on kai mun oppiläksy. Nyt lasi on puoliksi täynnä. Vetovoiman laki toimii, asiat järkkäytyy ja unelmat tulee mun luo. Mutustele lausetta, ”voin kokea onnen tunteita toisen kanssa, mutta kukaan toinen ei voi tehdä minua onnelliseksi”, mitä se sinulle tarkoittaa? Porskutatko menemään, vauhtiki on päällä ja aina vaan jossai sisällä kuuluu että pitäs mennä ja tehä vielä lisää? Juoksetko itteä karkuun tuolla porskuttamisella tai jatkuvilla muutoksilla? Uskallatko olla heikko? Jos elämässä sinua tulis vastaan tyhjä taulu, mitä piirtäisit?

5. RAUHAN KOKEMINEN JA KESKENERÄISYYS. Kun on kulkenu pitkän tien itsetuntemuksen suhteen, sitä on kerran jos toisenki kerran kattonu monia kohtia itessä. Analysoinu, miettiny, pähkäilly. Mulle rauha tarkoittaa sitä että asiat saa olla. En enää koe tarvetta penkoa vaan haluan kokea. Tässä kohtaa myös mun keho on saanu tuntea ja kokea rauhan, aiemminen en edes ymmärtäny kuinka kehollinen kapistus oon. Vaikka oon tietoinen monista asioista suhteessa itteen niin mäkin opettelen joka päivä edelleen. Oon keskeneräinen eikä valmista edes ole. Oon epätäydellinen mutta mä kelpaan. Tykkään itestä. Parasta ehkä se että mä saan kiukutella ja olla ihan lapsellinen pentu ja seki saa mut tuntemaan ylpeyttä omasta olemisesta. Ja vaikka tykkään omasta tavasta olla, niin aina tulee tilanne/asia/ihminen, joka/jonka kokeminen saa heilautettua tasapainon hetkellisesti nurin. Sekin saa olla niin. Millaisen tien sinä oot kulkenu oman itsetuntemuksen kanssa? Mikä sitä on heilautellu? Mitkä on ollu tärkeet käännekohdat? Uskallatko kokea elämää? Miltä ja missä rauha tuntuu?

Epätäydellisyys on täydellistä. <3

2 thoughts on “Paras versio minusta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *